perjantai 24. elokuuta 2018

Kirja #4: Markku Halme - Rumba - 20 vuotta rockin takahuoneessa


(Tietokirja. Johnny Kniga 2003)

Minulla on pitkä yhteinen historia Rumba-lehden kanssa. Aloitin irtonumeroiden vakituisena ostajana jo joskus 1980-luvun puolivälin jälkeen. En muista tarkkaan milloin aloin lehteä tilaamaan, mutta se saattoi olla kymmenisen vuotta myöhemmin. Suhteemme jatkoi tiiviinä ja katkeamattomana kunnes muutamia vuosia sitten lehden taso, siinä käsitellyn musiikin laatu ja ilmestymistahti versus hinta eivät enää olleet mieleisiäni. Kun tilauksen lopetin niin en ole sen jälkeen taakse katsonut - Rumban verkkosivuja tulee toki selailtua.

En kuitenkaan ole syystä tai toisesta aiemmin tullut lukeneeksi Markku "Matkis" Halmeen jo vuonna 2003 tekemää Rumba-historiikkia. Halme käy kirjassa läpi lehden värikästä taivalta alkaen perustajien Rami Kuusisen ja Kimmo "Miettinen" Miettisen yhteisistä projekteista 70- ja 80-luvun taitteessa aina uuden vuosituhannen ensimmäisille vuosille.

Halmeen teksti on sujuvaa sopivalla huumorilla höystettyä ja kuvaa hyvin minkälaista puuhastelua lehden teko vuosien varrella oli. Kirjan päähenkilöksi voidaan nostaa vain 33-vuotiaana kuollut lehden päätoimittaja Rami Kuusinen. Lehdessä oli selvästi aika ennen Ramia ja aika Ramin kuoleman (vuonna 1996) jälkeen. Erilaisten sattumusten kuvausten välissä Halme käy Rumba-lehden sisällön parhaita paloja läpi. Selväksi tulee esimerkiksi erilaisten ns. vakiopalstojen tuleminen ja meneminen vuosien varrelta.

Hauskasti Halme nostaa esiin sen seikan, että Rumba-lehdellä oli omat lemmikkibändinsä. Se ei jäänyt vuosien varrella lukijallekaan epäselväksi mitä yhtyeitä Rumban toimitus kannusti. Näitä olivat alkuvaiheessa Melrose, Nights of Iguana, sitten CMX ja kirjan lopun ajanjaksolla Flaming Sideburns.

Kirjan lopussa on alakuloinen tunnelma. Omistajavaihdosten myötä omistajan ote lehden toimituksesta kiristyi. Rock-maailman ulkopuolelta palkattu nuori toimitusjohtaja (Marianne Mäki-Panula) sekä myöhemmin monessa mukana säätämässä ollut Jussi Lähde nimetään melko selvästi syyllisiksi silloisen toimituksen alamäkeen. Matkis itse joutui sairauslomalle, jolta palattuaan hän irtisanoutui Rumban palveluksesta. Hän kuitenkin myöhemmin edelleen aika ajoin avusti lehteä musiikki- ja elokuva-arvioillaan.

Halme kirjoitti vielä toisenkin Rumba-kirjan, joka on minulta lukematta: Nisse M-kokoelman. Tämän kirjan lopussa hän on paljastavinaan Nissen (Mannerheim) henkilöllisyyden, mutta salaisuus jää edelleen salaisuudeksi. Halme kuoli 53-vuotiaana hoitamattoman diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin.

perjantai 17. elokuuta 2018

Kirja #3: Michael Lewis - Sinne ja takaisin. Kriittinen matka velkakriisimaihin


(Tietokirja. Karisto 2012)

Olen tänä keväänä aiemmin lukenut muutaman talousjournalisti Michael Lewisin kirjoittaman kirjan. Ennen tätä kirjan The Big Short, joka käsitteli USA:n subprime-velkojen johdannaisia vastaan "pelanneita" eli shortanneita pörssisijoittajia. Sattumalta lentokoneessa näin myös kirjasta tehdyn elokuvan. En kyllä täysin ymmärrä miksi leffa oli tehty ja siihen saatu pääosiin mm. Brad Pitt, Christian Bale ja Ryan Gosling. Ehkäpä siksi, että Brad Pitt oli mukana vielä menestyneemmässä Lewis-filmatisoinnissa Moneyball, joka taas kertoo baseball-joukkueesta, joka perusti menestyksensä tilastoihin.

Mutta nyt lukuvuorossa oli siis Sinne ja takaisin. Kirjassa Lewis vierailee Islannissa, Kreikassa munkkiluostarissa, Irlannissa, Saksassa ja lopulta Arnold Schwarzeneggerin luona Kaliforniassa. Kirja kertoo hulvattoman hauskasti mutta siis oikeastaan tragikoomisesti velkakriisien synnystä edellä mainituissa maissa. Islannissa maa meni sekaisin ja vararikkoon kun kaikki alkoivat pystymetsästä pankkiireiksi, Kreikassa koko yhteiskunta rakentuu erilaiselle filungille ja sille ettei veroja nyt vaan jakseta maksaa. Toisin kun muualla Irlannissa kaikki menettivät rahansa. Saksassa kun omassa maassa ei pystynyt tekemään hölmöyksiä niin pankit sijoittivat Yhdysvaltoihin. Kaliforniassa Raaka-Arska yritti vaikuttaa asioihin, mutta lopulta kansa joka hänet kuvernööriksi äänesti ei halunnutkaan uudistuksia.

Lewisin kerrontatapa on hauska ja kirjan lukee nopeasti raskaasta perusaiheesta huolimatta. Kuvaukset Irlannin munamiehestä, islantilaisista kalastajista, Arskan liikennekäyttäytymisestä, saksalaisten kakkafetisseistä ovat hulvatonta luettavaa, koko surkuhupaisasta Kreikka-osiosta puhumattakaan. Täytynee ottaa työn alle loputkin puuttuvat Lewis-kirjat.

maanantai 13. elokuuta 2018

Kirja #2: Mikael Huhtamäki - Live in Finland : kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955-1979


(Tietokirja. Gummerus 2013)

Tartuin tähän tietokirjaan sen aihepiirin vuoksi. Suomeksi ei varmaankaan ole aiemmin koottu kovien kansien väliin näin kattavaa tietoa keikkahistoriasta. Kirjassa käydään läpi merkittävimmät ulkomaalaiset musiikkivieraat vuosien 1955 ja 1979 välillä. Karsintaa on jouduttu tekemään kovalla kädellä, kirjan lopussa on täydellisempi listaus. 


Kirja hyödyntää kerronnassaan aikoinaan ilmestyneitä keikka-arvioita, paikalla olleiden muisteluita ja muuta lähdeaineistoa. Aiheesta on saatu varsin viihdyttävä ja luettava paketti. Esimerkiksi 1960-luvun keikka-arviot kuulostavat tänä päivänä, noh, hupaisilta. Kirjoittajan ote on myös sopivan kevyt. 


Mukana on tietysti kaikki legendaariset keikat alkaen Paul Ankasta Linnanmäellä, Rolling Stonesista Yyterissä, Jimi Hendrixistä Kultsalla ja Queenin ainoa Suomen vierailu. Kerronta ei rajoitu pelkästään keikkaan vaan useimmiten läpikäydään myös artistien värikkäitä tapahtumia ennen ja jälkeen liveaktin. 


Helposti luettavan kirjan jatkoksi suosittelen liittymään Huhtamäen ylläpitämään Live in Finland 1955-1999 Facebook-ryhmään.

Kirja #1: Teuvo Peltoniemi - Kohti parempaa maailmaa – suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään


(Tietokirja. Otava 1985)

Päätin kirjoitella blogiini jokusen rivin lukemistani kirjoista. En pyri mihinkään eksaktiin kritiikkiin niiden kohdalla vaan enemminkin referoin ja esitän joitain omia huomioitani. Olkoot numero #1 kirja, jonka sain valmiiksi muutama viikko sitten.


Peltoniemen kirja on jo vanha. Onhan se julkaistu vuonna 1985. Vaikka onkin tietokirja niin sisältö ei kuitenkaan ole vanhentunut, ehkä joiltain osin täydentynyt. Peltoniemi on edelleen aktiivinen aiheen piirissä ja hänellä on www-sivusto FinnUtopias.


Kirjassa Peltoniemi käy läpi erilaisia suomalaisia ihannesiirtokunta-projekteja alkaen toteutumattomasta Sierra Leonen Uuden Jerusalemin hankkeesta 1700-luvun lopulta aina Jokioisten Emmaus-yhteisöön. Kirjassa käsitellään siis siirtolaisuuden muotoa, jossa suomalaiset perustivat uusia yhteiskuntia jonkin henkisen päämäärän nimissä. Peltoniemi jakaa näiden tausta-ajatusten mukaan siirtokunnat sosialistisiin, uskonnollisiin, suomalaisnationalistisiin, luontoon palaamiseen/vegetarismiin perustuviin. Osassa aatteen pohjana saattoi olla esimerkiksi raittiusaate. 


Peltoniemen kirjan ehkä tunnetuimpia yhteisöjä ovat olleet kuuluisan utopiajohtaja Matti Kurikan perustama Sointula Brittiläisessä Kolumbiassa, Argentiinan Colonia Finlandesa sekä Toivo Uuskallion johtama Penedo Brasiliassa. Kirjassa kaikkia käsitellään kohtalaisen laajasti hyvin valokuvin ryyditettyinä. Kirja myös antaa melko hyvän kuvan siitä miten ja miksi lähes kaikki ihannesiirtokunnat loppuivat enemmin tai myöhemmin. Taloudelliset vaikeudet karistivat utopia-aikeet nopeasti. Usein taustalla oli se, että tulijat eivät olleet maanviljelijöitä vaan metsätyöläisiä tai osassa ruumiilliseen työhön tottumattomia akateemisia kaupunkilaisia. Samalla esimerkiksi Etelä-Amerikan yhteisöissä toisin kuin luultiin maatalous oli haastavaa.


Peltoniemen kirja luo hyvän katsauksen aiheeseen. Itselleni tuli uutena tietona muun muassa suomalaiset siirtokunnat Kuubassa. Kirjan sisällöstä voidaan kyseenalaistaa kuuluvatko amerikansuomalaisten siirtolaisuus Neuvostoliittoon aiheen piiriin tai tuoreimmat tapaukset Jad Hashmona ja Emmaus-liike Suomessa.


Lisätietoa aiheesta löytyy muun muassa Ylen Elävästä Arkistosta:





Kirja #6: Harri Kalha - Unohtumattomat äänet : jazzin suuret naislaulajat

(Tietokirja, Like 2018) Ei, en itse kuuntele juuri lainkaan jazzlaulua. Silti tartuin Harri Kalhan alkuvuodesta ilmestyneeseen järkälees...